Lauri Viidan vuonna 1947 Betonimylläri-kokoelmassa julkaistu Julku-runo tuo lukijalleen monia mielikuvia. Runossa on selvästi eri osia, jotka kertovat runon puhujan vaiheista.
Julku on mitallinen runo, jonka kolme säkeistöä sisältävät kaikki kahdeksan säettä ja säkeistössä on aina oivallisesti neljä säeparia. Runon sisältämän tarinan eteneminen on myös hyvin looginen. Runossa on minäpuhuja, joka aloittaa alusta.
Alku ei kuitenkaan ollut helppo. Puhuja tuo esille hänen ponnistelunsa kertoessaan nälkäisestä juurestaan ja vaivasta, jolla hiiltavän hietikön lävitse kaivoi matkansa. Kertoja on myös ylpeä, joka on laulavan latvansa kasvattanut kontion suojaksi. Kesken säkeistön olemus vaihtuu. Hyvä mielikuva pyyhkiytyy pois ja jotain pahaa tapahtuu. Puhujalta viedään hänen paikkansa, asemansa. Kaikki ponnistelut kiskotaan pois eikä niillä ole enää merkitystä.
Toinen säkeistö kertoo minne joudutaan. Paikka on epämieluinen, huono ja hirvittävä kohtalo, joka panee kantamaan raskasta taakkaa. Kahden ensimmäisen säkeen jälkeen puhujan ääni hiukan vaihtuu. Hänen omien tuntemuksien ja tekemisen tilalle tuleekin me-näkökulma. Puhuja ei ole yksin. Loukussa on muitakin, jotka jakavat saman kohtalon.
Kolmas säkeistö palaa taas minä puhujan päähän ja tuntemuksiin. Puhuja on väsynyt ja loppu. Hän puhuu kuolemasta. Loppu päätelmänä on on ikään kuin elämän kiertokulku. Eletään elämä ja kuollaan. Lopulta kaikki alkaa alusta. Runon neljä viimeistä säettä kokoaa runon kaikki osat yhteen. Puhuja kertoo pisteen jossa ollaan ja sen miten sinne on päädytty. Lopuksi vielä päädytään samankaltaiseen mietintään kuin " Maasta sinä olet tullut ja maaksi olet jälleen tuleva", joka ikään kuin pyrkii kertomaan, että kaikki alkaa alusta ja päätöspiste on silläkin sama.
