B8: Pehkosen muorin talo -novellin keroja

Novelli Pehkosen muorin talo on Timo Teräsahjon kirjoittama ja vuonna 2000 julkaistu Keksijän poika ja muita -kokoelmassa. Tämä synkkä on tarina normeja ja yleisiä odotuksia vastaan rikkova kertomus nuoren teini-ikäisen pojan elämäntilanteesta.
  Novellin kertoja on minäkertoja. kertoja on siis nuori poika, joka on suuren muutoksen edessä. Kertojan olemus paljastuu tarinasta selkeästi. Minäpuhujan isä puhuu pojasta ja tarina viittaa kertojan uhmakkaan asenteen, käytöksen ja ajatustenjuoksun perusteella teini-ikäiseen nuoreen. poika ripustaa Pehkosen muorin seinille myös julisteitaan ja istuu musiikkiaan kuunnellen mökissä, mikä tuo selvästi esille, että kyse on nuoresta.
   Kertoja on tyyni vaikka onkin varmasti allapäin ja vaikeassa tilanteessa. Edessä on suuria muutoksia ja hän ei niitä halua. kapinointi on näkyvää. "Pakkaa homo itse!" ovat isälle osoitetut sanat, tämän kehotettua poikaa pakkaamaan.
   Kertojalle ei myöskään vanhempien riitely ole uutta. Hän on jäänyt taka-alalle Vanhemmat vain riitelevät, eikä kukaan huomaa edes Pehkosen mökkiin jääneitä valoja. Kotona vain riidellään.
   Kertoja puolestaan on kuitenkin huomannut Pehkosen talon asumattomuuden. Hän myös tietää, että talossa asunut vanhus on kuollut sinne. Häntä ei kuitenkaan näytä se kiinnostavan, pelottavan tai millään tavalla liikuttavan. hän vain kävelee talon ovesta muina miehinä sisään, riisuu takkinsa ja asettuu keittiöön. Tiedostaen vanhan naisen olohuoneessa nukkumassa ikuista untaan.
  Tässä vaiheessa tarinaa kertojasta paljastuu synkkä, kieroutunut ja normaalista "vanhemmat eroaa" -kriisistä poikkeava toiminta. Ongelmat ovatkin painaneet syviä jälkiä kertojan sieluun. Hänestä on tullut piittaamaton, turta ja välinpitämätön, eikä edes kuollut vanhus herätä ajatuksia, että jotakin pitäisi tehdä, sanoa tai miettiä. Hän haluaa vain rauhaa ja rauha on kuolleen naisen kuolemanhiljaisessa mökissä.

A7: Julku-runon rakenteen osia

Lauri Viidan vuonna 1947 Betonimylläri-kokoelmassa julkaistu Julku-runo tuo lukijalleen monia mielikuvia. Runossa on selvästi eri osia, jotka kertovat runon puhujan vaiheista.
   Julku on mitallinen runo, jonka kolme säkeistöä sisältävät kaikki kahdeksan säettä ja säkeistössä on aina oivallisesti neljä säeparia. Runon sisältämän tarinan eteneminen on myös hyvin looginen. Runossa on minäpuhuja, joka aloittaa alusta.
  Alku ei kuitenkaan ollut helppo. Puhuja tuo esille hänen ponnistelunsa kertoessaan nälkäisestä juurestaan ja vaivasta, jolla hiiltavän hietikön lävitse kaivoi matkansa. Kertoja on myös ylpeä, joka on laulavan latvansa kasvattanut kontion suojaksi. Kesken säkeistön olemus vaihtuu. Hyvä mielikuva pyyhkiytyy pois ja jotain pahaa tapahtuu. Puhujalta viedään hänen paikkansa, asemansa. Kaikki ponnistelut kiskotaan pois eikä niillä ole enää merkitystä.
  Toinen säkeistö kertoo minne joudutaan. Paikka on epämieluinen, huono ja hirvittävä kohtalo, joka panee kantamaan raskasta taakkaa. Kahden ensimmäisen säkeen jälkeen puhujan ääni hiukan vaihtuu. Hänen omien tuntemuksien ja tekemisen tilalle tuleekin me-näkökulma. Puhuja ei ole yksin. Loukussa on muitakin, jotka jakavat saman kohtalon.
   Kolmas säkeistö palaa taas minä puhujan päähän ja tuntemuksiin. Puhuja on väsynyt ja loppu. Hän puhuu kuolemasta. Loppu päätelmänä on on ikään kuin elämän kiertokulku. Eletään elämä ja kuollaan. Lopulta kaikki alkaa alusta. Runon neljä viimeistä säettä kokoaa runon kaikki osat yhteen. Puhuja kertoo pisteen jossa ollaan ja sen miten sinne on päädytty. Lopuksi vielä päädytään samankaltaiseen mietintään kuin " Maasta sinä olet tullut ja maaksi olet jälleen tuleva", joka ikään kuin pyrkii kertomaan, että kaikki alkaa alusta ja päätöspiste on silläkin sama.